Könnin sukusivut lyhyesti



Könnin suku



Könnin kellot


Tornikellot



Ensimmäisten Könnien sukutaulut



Sukutuotteet



Sukukokoukset



Oltermannit



Sukukirja



Muistelmia



Tarinoita Könneistä



Könniläistä lukemistoa



Könnin sukuseura ry.



Käden taidot



Könniläiset yritykset



Palaute



Kuvagalleria



Sivukartta



Ajankohtaista



Linkit



Könnin musiikki

 

 

 

 


Yli-Könnin ensimmäisen Juho-Mestarin tekemä Ilmjoen kirkon "kellolehterin" kaunis kello. Kellon takaovessa on kirjoitus " Tehnyt Joh: Köningsbäck Prouvastin ja Kirckoherra Rri: Joh: Frosterusen Toimen Kautta sinä: 10p. maaliskuus 1817

 

John Yli-Könnin vaolmistama leikillinen naamataulussaan silmiään ja kieltään liikutteleva repeteerikello vilkuttelee edelleen Yli-könnillä.

 

Ala-Könnin Jaakko-mestarin valmistama pintelikello vasemmalla. Oikealla kultainen ranskalainen mallikello, jonka mukaan Jaaakko omansa teki.

 

Könnin kellot

Aivan ensimmäinen, tunnistetaanko?

Usein on pohdittu, milloin aivan ensimmäinen Könnin kello on tehty. Ajankohta, milloin ensimmäinen "könniläinen" on alkanut aikaa mitata, ei kuitenkaan ole tarkasti tiedossa. Jokseenkin varmaa on, että nimellä Strand tai Randois merkittyjä kelloja ei ole olemassa, vaan sellainen on syntynyt kantaisämme käsissä vasta Könnille siirtymisen aikoihin.

Ensimmäiset kellot olivat rakenteeltaan yksinkertaisia ja vain vuorokauden käyviä. Tällaisiakin "könniläisiä" on säilynyt vielä näihin päiviin asti käyttökuntoisina. Kun kotona valmistetut työkalut ajan myötä kehittyivät, alkoi kellojenkin rakennustapa monipuolistua ja työn laatu hienostua.

Tutkimustyötä ja tuloksia

Könnillä tutkittiin, kokeiltiin ja kehiteltiin. Kehitystyön tulokset näkyivät nopeasti. Vuorokauden käyvät kaksiviisariset "renkituvan kellot" jäivät oppilaitten alkutöiksi ja viikon käyvät astuivat tilalle. Lyöntikoneisto parani ja 1700-luvun lopulla tuli "repeteeri" -lyöntilaite käyttöön. Näitä sanottiin "repeteerikelloiksi", joka merkitsee käytännössä lyönnin uudistamista sitä niin haluttaessa. Aikaisemmassa lyöntilaitteessa siirtyi lyönti "lyötäessä" aina tunnilla eteenpäin.

1800-luvun alussa olivat Könnin kellot jo parantuneet ja täydellistyneet siinä määrin, että moniviisarisetkin alkoivat ilmestyä mestareitten käsistä. Parempiin kelloihin alettiin käyttää messinkilevyjä, joiden väliin koneisto rakennettiin ja joista vieläkin voi päätellä kellon arvokkuuden. Pian ilmestyivät neljännestunnitkin yhteen kuluun ja täydet tunnit kahteen kuluun lyövät ja kolmella punnuksella varustetut moniviisariset "kalenterikellot" taivaallisine kiertävine kuineen ja itsesäätyvine kompensaatioheilureineen, jotka eivät ole lämpövaihteluista riippuvaisia. Tekotapa oli viimeisteltyä ja puhdasta sekä silmiä hivelevää. Kun vedetään erikoisesta toistonuorasta, tavallinen kello toistaa yhteen tai kahteen kuluun viimeksi kuluneen tunnin. Kalenterikello toistaa ensin yhteen kuluun kuluneet vartit ja sitten kahteen kuluun viimeksi lyödyn täyden tunnin.

Vuoden 1815 paikkeilla oli Könnillä päästy jo siihen täydellisyyteen kellojen valmistuksessa, josta ei enää juuri ollut parantamiselle aihetta. Moniviisarisia "kalenterikelloja" valmistivat mestarit vain erikoisesta tilauksesta, sukulaisille ja parhaille ystävilleen. Tavallisia 2-viisarisia viikon käypiä repeteerikelloja valmistettiin tehdasmaisesti sarjatuotantona rautalevyihin messinkilaakereineen. Näiden ja kalenterikellojen välimuotoja, 3-, 4-, 5- ja 6-viisarisia syntyi työpajoissa näitten lomassa.

Seitsenviisarinen

Aidossa seitsenviisarisessa könniläisessä on ison taulun keskiakselissa neljä viisaria, könniläiseille ominainen yli taulun harvakseen asteleva pitkä, ohut sekuntiviisari, kaunismuotoiset minuutti- ja tuntiviisarit sekä neljäntenä kuukauden päivien osoittaja, jonka numerot ovat omassa ympyrässään tuntinumeroiden sisäpuolella. Isossa taulussa on lisäksi kaksi pientä taulua, kummassakin oma viisarinsa joista toinen näyttää viikonpäivän ja toinen kuukauden. Seitsemäntenä viisarina on varsinaisen taulun yläpuolella kuuta esittävä pallo, jonka valoisa, valkoinen puoli kääntyy näkyviin ja pois sitä mukaa kuin todellisen kuun vaihteet kehittyvät. Pallokuun sijasta on joskus isossa taulussa kolmas pieni taulu, johon on kuvin merkitty kuun neljännesvaiheet ja viisari osoittaa missä vaiheessa ollaan menossa. Kaapissa on kolme kaunista soikeanmuotoista messinkipunnusta ja heiluri joka on nerokasrakenteinen kompensaatioheiluri (tasoitus eli rostiheiluri), jossa lämmönvaihtelujen vaikutus heilurin pituuteen ehkäistään siten, että erilaisista metalleista (teräs, sinkki) tehdyt tangot lämmössä laajentuessaan vaikuttavat vastakkaisiin suuntiin ja siten estävät heilurin pituuden muuttumisen, joten heilahdusaika ja siis kellon käynti pysyy tasaisena.

Kellon tauluun tuntinumerot ovat myös könniläisissä omaa selvää, lihavanpyöreätä tyyppiään. Lyöntilaite lyö täydet tunnit kahdella kulkusella, neljännestunnit yhdellä. Kun vedetään erikoisesta toistonuorasta, lyö kellon repeteerilaite uudelleen viimeksi lyödyn tunnin ja neljänneksen.

Muitakin kelloja

Paitsi seinä- tai kaappikelloja valmistettiin myös pöytäkelloja, pendyylejä. Tiedossa ei ole paljonko näitä on valmistettu, mutta tuskin luku ylittää tusinaa. Todennäköisesti niitä ei valmistettukaan erikoisemmin myytäväksi, vain omiksi tarpeiksi ja perheenjäsenille. Esa Könnin, "Heikkilän mestarin", valmistama kaunis pöytäkello käy yhä edelleen Seinäjoen Katilassa ja Toivo Könnillä Torniossa on samanlainen, nimellä S. Könni merkitty pöytäkello.

Mestareilla oli huumoriakin, sitä todistaa Yli-Könnin Juho-mestarin rakentama kaappikello, jossa kellotaulun yläpuolella on ukon pää. Ukolla on ihmisen hiuksista valmistettu tukka ja silmät vilkuilevat heilurin heilahtaessa. Aikaisemmin liikkui ukon kielikin, mutta sen koneisto ei ole nykyään käynnissä. Kello mittaa yhä aikaa Yli-Könnillä ja pelottelee lapsia ja muukalaisia, kuten se on tehnyt jo sata vuotta.

Mestarit valmistivat myös taskukelloja jo 1700-luvun lopulla. Ranskassa tilattiin kuuluisalta kellotehtailijalta Gay Hort du Roy`lta kultainen lyöpä "pinteli"-kello malliksi (valmistettu n. 1780). Du Roy oli kuuluisaa englantilaista Ranskaan siirtynyttä kelloseppäsukua kolmannessa polvessa ja hänen valmisteitaan pidettiin erinomaisina. Tämän mallin mukaan rakensivat mestarit taskukellonsa, mutta myöskin "silinteri"-kelloja valmistettiin. Taskukelloja, joissa kaikissa on ketjuveto vieterikammiosta, tekivät kaikki mestarit, eniten kuitenkin ensimmäinen Ala-Könni, Jaakko, jonka käsistä niitä on lähtenyt ainakin seitsemän kappaletta. Taskukellojen kuoret jotka tavallisimmin olivat hopeaa tilattiin Tukholmasta, samoin kuin emaljoidut, nimellä varustetut taulutkin, joihin avaimen reijät porattiin vasta Könnillä.

Tornikelloja alettiin Könnillä rakentaa 1800-luvun alkupuolella. Niitten lukumäärä ei ole tiedossa, mutta toistakymmentä niitäkin kertyy. Tornikellot valmistettiin vain tilauksesta ja sellaisen valmistus kesti kuukausia, jopa vuosia.

Ensimmäinen tornikello valmistui Jaakko Juhon poika Ala-Könnin verstaalla 1822 ja asennettiin nykyiseen valtioneuvoston rakennukseen. Kello on huollettu ja käy moitteetonta aikaa edelleen. Hänen toinen kellonsa on tehty ehkä Hämeenlinnaan ja kolmas Tammisaaren kirkkoon.

Juho Jaakonpoika Ala-Könni teki tornikellot Viipuriin, Tampereen vanhaan kirkkoon, Vuojoen kartanoon, Haminan raatihuoneelle ja Fiskarsin ruukintehtaalle.

Juho Yli-Könni teki poikiensa kanssa 7 tornikelloa. Ensimmäinen ei ole tiedossa, mutta muut ovat Helsingin Tuomiokirkossa (nyk. museoitu), Kokkolan raatihuoneella, Oulun Tuomiokirkossa, Lappeenrannan raatihuoneella, Viipurin kellotornissa ja Porin raatihuoneella.

Yhteensä molemmista taloista lähti siis ainakin 15 tornikelloa.

Mestareitten työnjako

Myöhemmin Könnin mestareitten välillä on todennäköisesti ollut jonkinlainen työnjako. Niinpä Yli-Könnillä oli metallivalimo, jossa ratasvalu ja kulut kelloihin valmistettiin. Yli-Könnillä oli Könninluomassa vesivasara, jossa karkeammat takomotyöt suoritettiin. Ala-Könnillä koneistettiin ja koottiin "kauppakelloja", 2-viisarisia, viikon käyviä. Mestareitten johdolla kummallakin Könnillä valmistettiin ja koottiin paremmat kellot. Jokaisella mestarilla oli "keervärkki", puoliautomaattinen omavalmisteinen rattaanhammastuskone. Olipa useampiakin ja etevimmillä oppilailla vielä omansa.
Kellojen kaapit valmistettiin osaksi kotona, osa tilattiin pitäjän nikkareilta. Useimmat kellot kuitenkin myytiin ilman kaappeja, jonka ostaja antoi laittaa. Kauneimmat kaapit ovat kaarevanmuotoisia "mamsellikaappeja", yksinkertaisemmat suoraviivaisia. Kaapin ylä- että alaosassa on ovi, yläovessa pyöreä lasi.

Kellonlasit valmistettiin Yli-Könnillä parempiin kaappikelloihin. Valmistustapa oli yksinkertainen. Tiilisavesta "leivottiin" sopivansuuruinen kovero muotti, joka poltettiin ja hiottiin. Pyöreäksi leikattu lasilevy asetettiin muotin päälle ja tämä työnnettiin uuniin, jota vähitellen kuumennettiin, kunnes lasi laskeutui puolisulana muotin mukaiseksi.

Hintataso

Kellojen hinnoista ei ennen vuotta 1800 ole säilynyt tietoja. 1800-luvun puolivälissä maksettiin 2-viisarisesta "renkituvan kellon" koneistosta 2 - 3 ruplaa, paremmasta kaksiviisarisesta repeteerikellosta ilman kaappia 8 - 10 ruplaa. Moniviisariset maksoivat kuitenkin 35 - 50 ruplaa, kalenterikellot vieläkin enemmän. Kellokaapin sai 4 - 8 ruplalla ja kupulasin siihen 1 - 1 1/2 ruplalla. Vertailun vuoksi mainittakoon, että hyvä lehmä maksoi silloin 15 - 17 ruplaa ja hyvä hevonen 30 - 35 ruplaa. kannun viinaa sai ruplalla.

Muita kellonvalmistajia

Könnin kelloja verrataan joskus ruotsalaisiin taalalaisiin Morakelloihin. Morakellojen valmistus Taalainmaassa Moran pitäjässä alkoi 1700-luvun puolivälissä ja jatkui n. 100 vuotta. Koko pitäjän väki valmisti seinäkelloja. Mora-kellot eivät koskaan saavuttaneet samanlaista täydellisyyttä ja työn hienoutta kuin "könniläiset" jo 1800-luvun alussa. Könniläisittäin ajateltuna näitä kelloja siitä alkaen enää hyödytä lainkaan verrata toisiinsa.